"Alles hat eine Ende. Nur die Wurst hat zwei."

Tänään koin lievää syyllisyyttä, kun kohtasin pitkästä aikaa opiskelutoverin, joka mainitsi lukeneensa vaihtoblogiani. Kommenttinsa oli tyyliä: "Kivaa lukemista, sillon ku jotain ilmesty.", ja tajusin vajonneeni perisyntiini, asioiden kesken jättämiseen.
Kaunis tarina ansaitsee arvoisensa lopun, siispä päätän tämän blogin nyt puoli vuotta vaihtoni jälkeen tähän kirjoitukseen; tiivistelmään loppuajastani Berliinissä ja listaan lempipaikoistani ja
-tekemisistäni siellä.

Pääsin eroon "huonosta" kämppiksestäni kun päätin muuttaa uuteen asuntoon ihanaan Friedrichshainiin (Fhain), jonka jaoin mukavan hippi-taiteilijasielu-pedagogiopiskelijan ja hänen koiransa, Milan, kanssa. Elo oli mukavaa lukuunottamatta Milan mökötys-, draamakuningatar- ja ripulipäiviä, aurinko paistoi pölyiseen ja kahvintuoksuiseen asuntoomme silloin kun kynttilät eivät palaneet tai tee ollut tulilla ja itse trukkilavoista tehdyssä (ei minun tekemässäni) sängyssä unet maittoivat. Kirppareille, ravintoloihin, baareihin, klubeihin, julkisten liikennevälineiden pysäkeille ja siten kaikkialle oli lyhyt matka. Netti ei toiminut, mutta onneksi yliopistolla oli mahdollisuus lukea tentteihin ja välillä on hyvä myös olla ihan IRL.

Viimeisien hetkien asioita: Tentit menivät kirkkaasti läpi kaiken muun tekemisen ohella, "epärekisteröityminenkään" (Abmeldung) Bürgeramtissa ei unohtunut byrokraattisista paperinpyörittelynrattaista. Ainut, joka jäi tekemättä lähtökiireissä helmikuussa, oli läksiäisjuhlien pitäminen. Ja syy siihen on yksinkertainen: tiesin, että aion palata vielä ja nähdä kaikkia ihmisiä, joihin olin tutustunut, joten syytä hyvästien sanomiseen ei ollut! Berliinissä on kivojen tyyppien lisäksi vielä moniksi vuosiksi nähtävää ja koettavaa, joista alla esimerkkejä.

Lempibaarejani & -kahviloitani:
-Klunkerkranich, Neukölln
-Vögelchen, Neukölln
-Schwarzes Café, Charlottenburg
-Prachtwerk, Neukölln

Lempiravintoloitani:
-Markthalle 9, Street Food Thursday, Neukölln
-Mustafa's Gemüsekebap, Mehringdamm (Neukölln)
-Schiller Burger, Neukölln & Fhain
-Burgeramt, Fhain

Lempiklubejani:
-Farbfernseher, Neukölln
-Kulturhaus Astra, Fhain
-Rosi's, Fhain
-Cassiopeia, Fhain
-Süss war gestern, Fhain
-Sage Club, Mitte




Lempivaatekauppojani:
-24colours, Mitte
-Zalando Outlet, Kreuzberg (Xberg)/Neukölln = Kreuzkölln
-Humanat, ympäri kaupunkia

Lempitekemisiäni:
-Mauerpark ja muut kirpputorit sunnuntaisin
-kahviloissa lojuminen ja kakuilla herkuttelu
-puistoilu
-päämäärätön vaeltelu tai erilaiset järjestetyt kävelykierrokset (esim. Free walking tour)

Saksalaiset sanoisivat loppukaneettina: Kaikki päättyy joskus. Vain makkara kahdesti.

Was hast du heute vor?

arki
1. arkipäivä; muu kuin juhla-aika
2. jokapäiväinen elämä, arkielämä, jokapäiväisyys, tavallisuus, arkipäivä.
yks. nom. arki
yks. gen. arjen
yks. part. arkea
yks. ill. arkeen
mon. nom. arjet
mon. gen. arkien
mon. part. arkia
mon. ill. arkiin

MOT Kielitoimiston sanakirja © Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy

Sen helposti unohtaa, että elämään ulkomailla kuuluu myös arki. 
Pyykin peseminen, vessan siivoaminen, kaupassa käyminen, luennoille osallistuminen, aamuruuhkissa ihmetteleminen, sateessa rämpiminen, väsyneenä herääminen, hampaiden peseminen, aamupalan syöminen, kakalla käyminen; kaikkea tätä tapahtuu myös ulkomailla asuessa. Välillä unenpöpperössä kulkiessa olisi aivan sama, missä päin maailmaa kaikki edellä mainittu tapahtuu!
Toisinaan elämään ei mahdukaan muuta kun puuduttavat rutiinit.

Mulle arki ja rutiinit on synonyymejä. 

Toisaalta arki luo turvallisuutta eikä automatisoituminen ylikuormita aivoja.

---------------------------------
Tämmöisen keskeneräisen blogikirjoituksen löysin päiväyksellä 10.2.2015. Julkaisen sen keskeneräisenä, vaikken ajatuksesta pidäkään.

Du fehlst mir.

Ahkera bloggaaja ilmoittautuu! o/

Kotiinpaluun lähestyessä täytyy alkaa keskittyä siihen, miksi onkaan kiva palata takaisin Suomeen ja mitä kaikkea on ollut ikävä täällä ollessa! Alla oma listani (sekalaisessa järjestyksessä), 75 % asioista liittynee ruokaan. Saattaa sisältää tuotemerkkejä, joiden mainitsemisesta en hyödy mitenkään.

- Irtokarkkivalikoima (lähes) joka kaupassa
- hissipakko yli 4 kerroksen taloissa
- mehukeitot
- valmiit maustesekoitukset (grillimauste ja dipit erityisesti)
- raikas sisäilma
- raikas ulkoilma
- YTHS
- Oltermanni
- valmiit tex mex -padat
- kelvolliset, ellei peräti herkulliset, opiskelijalounaat
- yksin asuminen
- talvi
- pyöräily
- työt
- pitkät puhelinsoitot rakkaiden kanssa _toimivin_ yhteyksin
- Jallu
- karpalolonkero
- puhdas ja kalkiton hanavesi
- korttimaksaminen kaupasta riippumatta
- koirankarvattomat vaatteet, lakanat, matot, lattiat, seinät
- matkalaukkutilaa laajempi vaatevarasto
- sinuttelu
- sunnarit
- sauna.
Perhettä ja ystäviä unohtamatta. <3

En aio tehdä listaa siitä, mitä kaikkea Berliinissä tulee ikävä. Uutuudenviehätys ei ole vieläkään lakannut ja pelkään, että listasta tulisi pitempi... Mutta ei se määrä, vaan laatu?

Mama I'm coming hoooooooome.

"Nichts muss, alles kann."

Haluaisin kirjoittaa blogiini pelkästään hienoista kokemuksista, mutta koska vaihdon aikana, kuten elämässä muutenkin, törmää myös vähemmän positiivisiin asioihin, täytynee niitäkin käydä läpi. Jos siis olet etsimässä hassuja tarinoita tai kadehdittavia kokemuksia, jätä tämän kirjoituksen lukeminen väliin! Sinua on varoitettu.
Viime postauksessa iloitsin siitä, kuinka tilapäisasunto on vaihtumassa vakinaisempaan. Mainitsin myös sen, että tuleva kämppikseni vaikutti mielestäni hieman liian innokkaalta siivoajalta. Sen taisin unohtaa kirjoittaa, että allekirjoitin vuokrasopimuksen kalustamattomaan huoneeseen? Noh... Kaikki tämä on tuonut mukanaan haasteita, joista suurin on: en ymmärrä kämppistäni. En ymmärrä hänen ajattelumaailmaansa. En tue hänen ismejään. Huonoina päivinä en voi sietää häntä. Jos tapailisin hänenlaistaan ihmistä, olisin jo jättänyt hänet. "Kodista" on tullut paikka, johon en haluaisi edes raskaan koulupäivän jälkeen palata.
Tällä hetkellä pyöriikiin mielessä kysymys "Mitä tehdä?".
Hän ei siis oikeasti ole huono ihminen, meillä vain ei ole mitään yhteistä. Emme ajattele samoin, emme syö samoja ruokia, emme naura samoille vitseille, emme tee samoja asioita... Maailmantilanteeseen suhteutettuna ongelmani on suhteellisen pieni, mutta ongelma silti. Ennen tätä luulin olevani kaikenlaisille ihmisille avoin henkilö, mutta ehkä olenkin seuransa tarkasti valikoiva nirppanokka? Kamala ajatus.
Uuteen maahan asettuessa, kaikista luoduista sosiaalisista kontakteista huolimatta, voi joskus kokea olonsa yksinäiseksi. Tällöin hyvä kämppis olisi kullanarvoinen asia: ei tarvitse jutella kotona tyhjille seinille tai huudella Skypessä kaukana olevia rakkaita juttelemaan kanssaan. Jos hyvin käy, kämppis voi olla mukava, juuri sellainen ihminen, kenen kanssa nauraa, kokata ja tehdä muutakin yhdessä. On myös tärkeää, että on olemassa paikka, jossa voi rentoutua ihan itsekseen mukavassa ympäristössä ja vaikka pieruverkkarit jalassa.
Edellä mainitut asiat eivät valitettavasti toteudu kohdallani juuri nyt. Voisin tietenkin keskittyä siihen, että maailmassa on pahempiakin ongelmia ja että kodittomuus olisi huonompi vaihtoehto. Tai siihen, että vuokrasopimukseni kestää vain maaliskuun loppuun asti ja kyllä noin lyhyen ajan seisoo vaikka alasti päällään lumihangessa. Mutta.
Huoh.
Negatiivisista asioista on vaikea kirjoittaa, siispä lopetan tähän.

Andere Länder, andere Sitten.

Eli maassa maan tavalla.
Tietenkin olen tähän mennessä lähinnä hehkuttanut kaikkea, mitä uudella kotimaallani on tarjota. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että välillä kulttuurierot yllättävät, rasittavat ja hajottavat.

On normaalia, että varaan kaupassa käyntiin aikaa aina vähintään tunnin. En voi olettaa, että löydän sieltä juuri ne asiat, jotka olen suunnitellut ostavani! Esimerkki: yksi päivä halusin tehdä kuskus-salaatin. Löysin vaivattomasti muut ainesosat (mozzarellan, kidney-pavut, maissin, salaatinlehdet, kurkun, tomaatit, suolakurkun jne.), mutta itse kuskusia haeskellessani olin vaipua epätoivoon. Vihdoin kysyin myyjältä "Verkaufen Sie couscous?". Vastaukseksi sain ensin hiljaisuuden. "Meinen Sie Thunfisch?" Ei, en tarkoittanut tonnikalaa. "Se on sellaista vähän pastan tapaista, mutta pientä", selitin. "Meinen Sie Penne?" Ei, en tarkoita myöskään penne-pastaa. Hohhoi. Lähdin hänen luotaan hymyillen. "Luulen, ettette myy couscousia. Kiitos avusta." Ostin loppujen lopuksi riisiä.

Toinen esimerkki uusiin ympyröihin hajoamisesta on asunnon etsiminen. Olen siinä suhteessa ollut erittäin onnekas, että löysin kaverin avulla mahtavan tilapäiskodin täältä Berliinistä! Kämppikseni ovat supermukavia ja kämppä hyvien liikenneyhteyksien varrella Lichtenbergissä. 12 neliötä Altbauta, paikka mihin kallistaa pää ja ihmisiä, joiden kanssa turista kotona ollessa. :) (kuvassa maisema ikkunastani)

MUTTA. Itse asunnon hakeminen... Sen luulisi olevan helppoa! Berliinissä on useita asiaan tarkoitettuja sivustoja, Facebookissa "Wg-Zimmer & Wohnung in Berlin" ja "wg zimmer wohnung in berlin flat apartment rent" ja netissä muuten "www.wg-gesucht.de", "www.zwischenmiete.de" ja "www.dreamflat.de/wg-berlin" vain muutamia mainitakseni. Tarjontaa siis on, mutta niin on kysyntääkin! Jos sattuukin, että löytää jonkun mieluisalta ja sopivalta kuulostavan asunnon, sitä voi vuokrata 40-vuotias aviopari (ei), tai 50-vuotias sinkkumies (ei!), tai nuori yksinhuoltajaäiti (ei), kissatalous (allergia, ei). Voi olla, että asunnon suihku on keittiössä, tai ettei asunnossa ole keittiötä ollenkaan, voi olla, että vuokrattavissa oleva huone on 8 neliötä mutta vuokra silti 500 €/kk, voi olla että asunnon vuokraajalla on käsittämättömiä rajoituksia (ei vieraita ikinäkoskaan, ei hajuveden käyttöä, ei tupakoitsijoita, ei lihansyöjiä, ei vaihtareita, ei ulkomaalaisia jne.). Nämä kaikki ovat tosielämän esimerkkejä, mutta lempparini on ehkä "Takuuvuokra +1000 € käteisellä". Luotettavan kuuloista, eikö?
Mutta eihän se ole tyhmä, joka pyytää...

Kaikesta tästä huolimatta pääsin näyttöön kivaan asuntoon, joka sijaitsee suht keskustassa ja jonka kämppiksen ainoa näkyvissä oleva huono puoli on ylisiisteys! (Palataan asiaan myöhemmin..)

Näyttää siis siltä, että minä: ulkomaalainen vaihtari, lihansyöjä, hajuvedenkäyttäjä, tupakoitsija, olen vihdoin löytänyt paikan, jota kutsua kodikseni seuraavan (ainakin) 6 kk. Mutta vielä ei kannata tuulettaa, koska nimet eivät ole paperissa. Iloinen saa silti toki olla. :) Ja nyt voin ehkä vihdoin rentoutua.

- Sie sind jetzt eine Berlinerin. - Ich danke Ihnen dafür und wünsche Ihnen einen schönen Tag!

Oletko kuullut juttuja saksalaisesta byrokratiasta? Ne saattavat olla kaikki tosia.

Jokaisen ulkomaille muuttavan pitää kirjata itsensä ko. maan väestörekisteriin, mikä Saksassa tarkoittaa, että pitää täyttää lappusia ja viedä ne Bürgeramtiin. Rekisteröinnin tulee tapahtua kahden viikon sisällä siitä, kun maahan on saapunut. Täällä tosin "asukasvirastoon" ei noin vain mennäkään ottamaan jonotusnumeroa. Tästä rekisteröimisen vaiheesta liikkuu paljon huhuja, joiden paikkansapitävyydestä ei kukaan ole varma. Toisilta kuulin, että virastoon voi mennä milloin vain varaamaan ajan rekisteröimistä varten. Toiset sanoivat, että sinne kannattaa mennä tuntia ennen sen aukeamista jonottamaan (ennen klo 7:ää aamulla!), varautua odottamaan tunteja ja sitten pääsee varaamaan ajan. Jotkut sanoivat, ettei sinne voi varata ajan myös Internetistä. Päädyin viimeiseen vaihtoehtoon ja huomasin, että ensimmäiset vapaat ajat ovat n. 1,5 kuukauden päästä. What?!
Onneksi joku vinkkasi, että Internet-sivuille kannattaa jäädä päivystämään aamutuimaan, päivittää selainta jatkuvasti ja toivoa hartaasti, että peruutusaikoja ilmaantuu. Onnistuin tässä ja tadaa: sain ajan ja olin askeleen lähempänä onnistumista! Kunnes huomasin, että ko. toimisto sijaitsee noin tunnin matkan päässä Berliinin keskustasta. Voi onnistumisen huumaa. Päätin perua aikani ja kärkkyä toista aikaa jostain lähempää, ja tällä kertaa onni suosi.

Tänään oli vihdoin se suuri päivä, kun seikkailin Rathaus Mitten Bürgeramtiin. Aikani oli varattu kolmeksi. Luulin jo tehneeni jotain väärin, kun pienen odotushuoneen näytöllä vilkkui aivan eri odotusnumeroita, kun mikä minulle oli annettu. Luku taisi olla 7109 (tjsp.) ja oma lottorivini oli 23030. Pitikö tässä vaiheessa olla huvittunut? Onneksi huomasin pienen lapun seinällä (saksaksi), jossa luki, että numerot EIVÄT ETENE JÄRJESTYKSESSÄ. Tämä tarkoitti, että ahtaassa huoneessa piti vain kyhjöttää kylki kyljessä muiden kanssa ja toiveikkaasti odottaa oman numeronsa ilmaantumista näyttöruudulle! Kakskolmenollakolmenolla, kakskolmenollakolmenolla, kakskolmenollakolmenolla... Kuuntelin muiden keskustelua: vanha setä vieressäni oli odottanut 45 minuuttia. Aina kun näyttöruutuun välähti uusi numero ja se päästi pienen äänen (pim!) kaikkien päät nytkähtivät ja silmissä heräsi toivo. Ai, ei vieläkään. Vieressä istuva lapsi kitisi: "Äiti, tää on tyyyyyyyyyylsää!".

Kaikkien onneksi lapsi äitinsä kanssa pääsi minua ennen hoitamaan asioitaan.

Hermoja raastavan odotuksen jälkeen pääsin kun pääsinkin leimauttamaan paperini, ja Bürgeramtista ulos astuessani sade oli lakannut ja aurinko paistoi lämpimästi.
Tänään minusta tuli virallisesti berliiniläinen!
Keitin pullakahvit sen kunniaks. :)

Zeit heilt alle Wunden.

Kesä kohteli rankalla kädellä (kuten kuvasta näkyy), mutta nyt voi vaihtaa aspa-hymyn aitoon, kiristää repun olkaimia ja suunnata kohti syksyä. Saksan intensiivikurssi on käynnissä, ja ensimmäistä kertaa ymmärrän, miksi niitä kutsutaan intensiivikursseiksi! Arpajaisjumalat eivät todellakaan olleet mun puolella kun meidät jaettiin ryhmiin tasokoetulosten perusteella. Mä päädyin C1-ryhmään (lähestulkoon natiivitason osaaja) JA LISÄKSI aamuryhmään. Tämä tarkoittaa, että päivittäin herään klo 7 ja unenpöpperössä suuntaan Berliinin keskustaan klo 9 alkaville tunneille... Onneksi lähijunassa ja metrossa on lupa koomata. Siellä vallitsee aamuisin kovin suomalainen tunnelma.

“I don't believe there is anything in the whole earth that you can't learn in Berlin – except the German language.” 
Mark Twain, 1891.

Tunneilla olen tapojeni vastaisesti suht hiljaista tyttöä, sillä taso on todella kova eikä sisäinen perfektionistini salli minun puhua muuten kun virheettömästi. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, ja vaikka huomaankin välillä opettajan kulmakarvojen kohoavan puhuessani, on pakko yrittää. Ja yrittää. Ja yrittää. Kyllä se siitä! Kurssitoverit ovat onneksi mukavia ja opettaja ihan huippu! Harmi vaan, että tunneilla käsitellään lähes ainoastaan Saksan historiaa. Muistan lukioaikoina, kun historian ja yhteiskunnan opettajani KIELSI minua vastaamasta YHTEENKÄÄN historian kysymykseen reaalissa. Taisi jopa heittää ilmoille jonkinlaisen uhkauksen, jos päätyisi vastauksiani korjaamaan. Niin hyvä olin siinä jo silloin.

Onneksi aurinko jaksaa vielä paistaa täällä ja olen päässyt nauttimaan paisteesta lähes päivittäin. Jotain positiivista täytyy löytyä siitä, että tunnit loppuvat ennen puolta kahta joka päivä! Voi mennä kielikurssikavereiden kanssa leikkimään turistia (frendsie Eddien ja Lauran kanssa, otettu Berliinin tuomiokirkon edustalla), syömään jonnekin tai puistoon rötväämään. Kerran kun kävimme hakemassa kioskilta oluet mukaan ulkona juotaviksi, kohtasin jotain järkyttävää: myyjä kysyi, haluammeko hänen avaavan oluemme! Sanoimme "Bitte." ja oluemme avautuivat. Noin vain. Teki melkein mieli ottaa valokuva tilanteesta. Täällä on siis sallittua juoda julkisilla paikoilla, kaupungilla näkee liikemiesten kävelevän olutpullo kädessä työpäivän jälkeen, ja jokainen itseään kunnioittava kioskinpitäjä pitää pullonavaajaa kassalla näkyvillä... Lystikästä! Ja niin, olenko jo maininnut, että 0,5 litran olutpullo maksaa kaupassa 70 senttiä? Willkommen in Berlin!