Kesä kohteli rankalla kädellä (kuten kuvasta näkyy), mutta nyt voi vaihtaa aspa-hymyn aitoon, kiristää repun olkaimia ja suunnata kohti syksyä. Saksan intensiivikurssi on käynnissä, ja ensimmäistä kertaa ymmärrän, miksi niitä kutsutaan intensiivikursseiksi! Arpajaisjumalat eivät todellakaan olleet mun puolella kun meidät jaettiin ryhmiin tasokoetulosten perusteella. Mä päädyin C1-ryhmään (lähestulkoon natiivitason osaaja) JA LISÄKSI aamuryhmään. Tämä tarkoittaa, että päivittäin herään klo 7 ja unenpöpperössä suuntaan Berliinin keskustaan klo 9 alkaville tunneille... Onneksi lähijunassa ja metrossa on lupa koomata. Siellä vallitsee aamuisin kovin suomalainen tunnelma.
“I don't believe there is anything in the whole earth that you can't learn in Berlin – except the German language.”
Mark Twain, 1891.
Tunneilla olen tapojeni vastaisesti suht hiljaista tyttöä, sillä taso on todella kova eikä sisäinen perfektionistini salli minun puhua muuten kun virheettömästi. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, ja vaikka huomaankin välillä opettajan kulmakarvojen kohoavan puhuessani, on pakko yrittää. Ja yrittää. Ja yrittää. Kyllä se siitä! Kurssitoverit ovat onneksi mukavia ja opettaja ihan huippu! Harmi vaan, että tunneilla käsitellään lähes ainoastaan Saksan historiaa. Muistan lukioaikoina, kun historian ja yhteiskunnan opettajani KIELSI minua vastaamasta YHTEENKÄÄN historian kysymykseen reaalissa. Taisi jopa heittää ilmoille jonkinlaisen uhkauksen, jos päätyisi vastauksiani korjaamaan. Niin hyvä olin siinä jo silloin.
Onneksi aurinko jaksaa vielä paistaa täällä ja olen päässyt nauttimaan paisteesta lähes päivittäin. Jotain positiivista täytyy löytyä siitä, että tunnit loppuvat ennen puolta kahta joka päivä! Voi mennä kielikurssikavereiden kanssa leikkimään turistia (frendsie Eddien ja Lauran kanssa, otettu Berliinin tuomiokirkon edustalla), syömään jonnekin tai puistoon rötväämään. Kerran kun kävimme hakemassa kioskilta oluet mukaan ulkona juotaviksi, kohtasin jotain järkyttävää: myyjä kysyi, haluammeko hänen avaavan oluemme! Sanoimme "Bitte." ja oluemme avautuivat. Noin vain. Teki melkein mieli ottaa valokuva tilanteesta. Täällä on siis sallittua juoda julkisilla paikoilla, kaupungilla näkee liikemiesten kävelevän olutpullo kädessä työpäivän jälkeen, ja jokainen itseään kunnioittava kioskinpitäjä pitää pullonavaajaa kassalla näkyvillä... Lystikästä! Ja niin, olenko jo maininnut, että 0,5 litran olutpullo maksaa kaupassa 70 senttiä? Willkommen in Berlin!
Aurinkoa ja kylmää olutta.. Täydellistä! Olen iloinen puolestasi :)
VastaaPoista