- Sie sind jetzt eine Berlinerin. - Ich danke Ihnen dafür und wünsche Ihnen einen schönen Tag!

Oletko kuullut juttuja saksalaisesta byrokratiasta? Ne saattavat olla kaikki tosia.

Jokaisen ulkomaille muuttavan pitää kirjata itsensä ko. maan väestörekisteriin, mikä Saksassa tarkoittaa, että pitää täyttää lappusia ja viedä ne Bürgeramtiin. Rekisteröinnin tulee tapahtua kahden viikon sisällä siitä, kun maahan on saapunut. Täällä tosin "asukasvirastoon" ei noin vain mennäkään ottamaan jonotusnumeroa. Tästä rekisteröimisen vaiheesta liikkuu paljon huhuja, joiden paikkansapitävyydestä ei kukaan ole varma. Toisilta kuulin, että virastoon voi mennä milloin vain varaamaan ajan rekisteröimistä varten. Toiset sanoivat, että sinne kannattaa mennä tuntia ennen sen aukeamista jonottamaan (ennen klo 7:ää aamulla!), varautua odottamaan tunteja ja sitten pääsee varaamaan ajan. Jotkut sanoivat, ettei sinne voi varata ajan myös Internetistä. Päädyin viimeiseen vaihtoehtoon ja huomasin, että ensimmäiset vapaat ajat ovat n. 1,5 kuukauden päästä. What?!
Onneksi joku vinkkasi, että Internet-sivuille kannattaa jäädä päivystämään aamutuimaan, päivittää selainta jatkuvasti ja toivoa hartaasti, että peruutusaikoja ilmaantuu. Onnistuin tässä ja tadaa: sain ajan ja olin askeleen lähempänä onnistumista! Kunnes huomasin, että ko. toimisto sijaitsee noin tunnin matkan päässä Berliinin keskustasta. Voi onnistumisen huumaa. Päätin perua aikani ja kärkkyä toista aikaa jostain lähempää, ja tällä kertaa onni suosi.

Tänään oli vihdoin se suuri päivä, kun seikkailin Rathaus Mitten Bürgeramtiin. Aikani oli varattu kolmeksi. Luulin jo tehneeni jotain väärin, kun pienen odotushuoneen näytöllä vilkkui aivan eri odotusnumeroita, kun mikä minulle oli annettu. Luku taisi olla 7109 (tjsp.) ja oma lottorivini oli 23030. Pitikö tässä vaiheessa olla huvittunut? Onneksi huomasin pienen lapun seinällä (saksaksi), jossa luki, että numerot EIVÄT ETENE JÄRJESTYKSESSÄ. Tämä tarkoitti, että ahtaassa huoneessa piti vain kyhjöttää kylki kyljessä muiden kanssa ja toiveikkaasti odottaa oman numeronsa ilmaantumista näyttöruudulle! Kakskolmenollakolmenolla, kakskolmenollakolmenolla, kakskolmenollakolmenolla... Kuuntelin muiden keskustelua: vanha setä vieressäni oli odottanut 45 minuuttia. Aina kun näyttöruutuun välähti uusi numero ja se päästi pienen äänen (pim!) kaikkien päät nytkähtivät ja silmissä heräsi toivo. Ai, ei vieläkään. Vieressä istuva lapsi kitisi: "Äiti, tää on tyyyyyyyyyylsää!".

Kaikkien onneksi lapsi äitinsä kanssa pääsi minua ennen hoitamaan asioitaan.

Hermoja raastavan odotuksen jälkeen pääsin kun pääsinkin leimauttamaan paperini, ja Bürgeramtista ulos astuessani sade oli lakannut ja aurinko paistoi lämpimästi.
Tänään minusta tuli virallisesti berliiniläinen!
Keitin pullakahvit sen kunniaks. :)